Tervetuloa seuraamaan Keski-ikäisen rouvan Varsinais-Suomesta elämää uudessa blogissani osoitteessa:

http://rouvaraadelma.com/

Tämän blogin sisältö on pääosiltaan siirrettu uudelle julkaisualustalle.

Ystävällisin blogiterveisin,

Rouva Raadelmasta

...on syvältä. Ainakin, jos sattuu olemaan innostunut ranskalaisesta ruoanvalmistuksesta - ja Rouvahan on!

Muistatteko tämän hahmon elokuvasta "Julie ja Julia", joka kertoo legendaarisesta amerikkalaisesta keittokirjailija Julia Childista? Kuvassa selin on elokuvan Juliaa näyttelevä Meryl Streep ja kameraan kasvoitse näyttelijä, jonka nimeä en tiedä, mutta jonka roolihahmo on Madame Brassart, ranskalaisen Cordon Bleu -koulun johtajatar.

Tuon samaisen madamen miniä, Sabine de Mirbeck, piti Sussexissa, Etelä-Englannissa 1980-luvulla omaa Cordon Bleu-kouluaan, L'Ecole de Cuisine Francaise Sabine de Mirbeck. Olen kai jo jossakin aiemmassa blogipäivityksessä kertonut suorittaneeni siellä Certficat-tasoisen Cordon Bleu -tutkinnon.

Tutkintotodistus ilman nimeäni.

Onnettomien yhteensattumien vuoksi opintoni jäivät vain tuohon puolikastasoon: kurssi olisi jatkunut toisella samanmittaisella osuudella ja sen jälkeen olisi ollut vuorossa noin puolen vuoden pituinen harjoittelujakso jossakin ravintolakeittiössä Euroopan alueella. Tavallaan asia kaduttaa vieläkin, mutta turha murehtia silloisia ratkaisujaan.

Opiskelu koulussa sujui niin, että aamupäivisin puolet kurssilaisista teki käytännön harjoitukset ja iltapäivisin toinen kurssipuolikas. Keskipäivällä pääopettajamme, chef Christophe Buey piti noin tunnin mittaisen demon, jonka aikana hän valmisti kolme ruokalajia. Opiskelijoiden tehtävänä oli itse kirjoittaa muistiinpanot valmistusprosessista, joihin sitten nuo käytännön harjoitukset perustuivat. Saimme valmiina vain raaka-aineluettelot määrineen.

Käytäntöosuudessa jokainen valmisti yhden demoruokalajeista, ja koska meitä oli kymmenkunta keittiövuorolaista, saimme lopulta nauttia runsaan aterian tekeleistämme.

Iltaisin ja viikonloppuisin kirjoitimme vielä ohjeet puhtaiksi reseptikorteille, jotka sitten tallennettiin omaan koteloonsa.

Koulua varten piti hankkia kahdet kokkivaatteet sekä Sabatierin hiiliteräsveitsisarja. Omat veitseni ovat edelleen tallella, mutta enin osa valitettavasti melkolailla ruosteessa. Viikonloppuisin piti myös huoltaa työvaatteet, joten aika kokonaisvaltaista tuo opiskelu oli.

Tämä valokuva on otettu päivänä, jolloin täytin 26 vuotta. Kuva näyttää jotenkin kulissimaiselta, joka ehkä johtuu kuvaajan virheellisistä kamera-asetuksista. Valitettavasti minulla ei ollut omaa kameraa matkassa.

Taustalla kuitenkin näkyy puutarhaa Clapham Housen ympäristöstä. Koulu sijaitsi Brassartin perheen omistamassa talossa Litlingtonissa, Itä-Sussexissa. Enin osa meistä opiskelijoista asui talossa tai sen muissa rakennuksissa. Talossa muuten kummitteli - ihan oikeasti!

Maisema Litlingtonista.

Litlington oli silloin kyläpahanen, jossa ei ollut mitään muuta kuin yksi pubi. Läheiseen Alfristonin kylään kävelimme hankkimaan eväitä tai syömään etenkin viikonloppuisin. Kevät oli kyllä yksi uskomattomimmista kokemuksistani ihan vain jo luontokokemuksena.

Alfristonin kylä.

Kurssilla opiskelimme ranskalaisen keittiön perusteita. Se oli mahdottoman antoisaa, joskin myös melko vaativaa. Oudoimpia opinkappaleita olivat riistalintujen käsittely (muun muassa fasaanin luiden poistaminen niin, että lintu säilyi ehjänä ballotinea varten), vaikeimpia pâtisserie-työt. Kaikki tehtiin luonnollisesti alusta alkaen itse. Hauis alkoi kehittyä kuin itsekseen, kun kaikki vaahdot vatkattiin kuparikulhoissa pallovatkaimilla!

Joka viikon perjantaina meillä oli teoriapäivä ja kokeet viikolla opiskelluista aiheista. Aivan kurssin päätteeksi oli käytännön loppukoe, jossa arvottiin jokaiselle opiskelijalle ruokalaji valmistettavaksi määräajassa ja vain omiin ohjeisiin tukeutuen. Kokeen aikana ei saanut myöskään puhua. Omaksi koeruokalajikseni osui Omelette Norwegienne eli uunijäätelö, jota varten piti leipoa kakkupohja, valmistaa jäätelö ja tietysti vielä koota ruokalaji. Sain siitä koko kurssin parhaan arvosanan, joka harmitti ainakin yhtä kokkipoikaa niin paljon, ettei hän katsonut minua silmiin sen jälkeen.

Keskeisin oppi kuitenkin oli raaka-ainelähtöinen ruoanvalmistus. Mausteita ei kummemmin ruokiin käytetty, niiden tehtävä oli vain tukea raaka-aineen omaa makua. Mustapippuri, suola, sokeri, tuoreet yrtit, maustekimput (mirepoix), erilaiset viinit ja alkoholit olivat mausterepertuaarin ydin. Tätä olen yrittänyt pitää mielessäni ja noudattaa myös reseptikehitystyössä, jota tein aikoinani eräälle varsinaissuomalaiselle elintarvikealan yritykselle.

Gateau Mascotte.

Ehdoton lempiohjeeni Cordon Bleu -koulusta on Gateau Mascotte, joka yllä olevassa kuvassa esiintyi taannoisen työnantajan juhlakalenterissa. Ihana voinen kakku, jossa runsaasti mantelia ja krokanttia. Voin laittaa ohjeen tänne blogiin, jos joku haluaa kokeilla sokerileipurin taitojaan.

Mutta palatakseni jutun alkuun: kävin eilen jälleen ruokaostoksilla Aito-ruokakaupassa Kaarinassa ja hankin meille Viskilän tilan kukonpoikaa. Toinen ostos oli Dexter-lihakarjaa, kulmapaistipala. Siitä aion valmistaa Ankerias Vipunen -blogin innoittamana flaamilaista lihapataa. Ohje löytyy myös Julia Childin "Ranskalaisen keittiön salaisuudet" -kirjasta.

Ongelmani on siis tuo kukonpoika, koska olisin halunnut tehdä siitä kukkoa viinissä. Mutta miten ihmeessä tehdään viinikukkoa ilman viiniä, kun sattuu olemaan tipatton tammikuu?

Janssonin kiusausta jouluvalossa. Kuva muokattu PhotoShopissa filterillä Artistic Dry brush.

Ihan vielä emme ole härkäviikoissa ja reikäleivissä, sillä ensi perjantainahan vietetään vielä loppiaista. Voin siis hyvillä mielin esitellä ruotsalaisen joulupöydän vakionumeron, Janssonin kiusauksen.

Vaikka eihän tuossa mitään erityistä esittelemistä liene, kaikille tuttu ruokalajihan se on. Satuin vain joulun alla valmistamaan sen "aidoista" raaka-aineista enkä mistään pakasteperunapussista. Maku oli aivan erilainen, samoin kuin rakenne.  Eikä kotiimme levinnyt sellainen inhottavan kitkerä pakastesipulin katku, joka tapaa jäädä leijumaan perunasipulisekoitusta käyttäessä.

JANSSONIN KIUSAUS

1 kg hyviä, jauhoisia perunoita, esim. Pirkka Juhlaperunat
1 kpl iso sipuli
n. 25 g voita
1 iso rasia Abban anjovisfileitä liemineen (ei siis niitä Jansson-fileitä, jotka ovat silliä)
suolaa
mustapippuria
3 dl kuohukermaa
muutama nokare voita

Laita uuni kuumenemaan 200 C.

Kuori ja suikaloi perunat, huuhtele ne hyvin kylmällä vedellä ja valuta. Suosittelen noita Pirkka Juhlaperunoita, koska ne ovat primalaatuisia ja juuri sopivan jauhoisia.

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota se voissa.

Kokoa Janssonin kiusaus: laita voideltuun uunivuokaan puolet perunasuikaleista. Lado perunoille valutetut anjovikset. Rouhi niiden pinnalle hieman mustapippuria. Levitä kuullotettu sipuli päälle ja loput perunoista. Tipauta muutama nokare voita perunoille ja nosta vuoka uuniin. Kypsennä noin vartti.

Ota vuoka uunista ja kaada vuokaan keskenään sekoitettu kerma ja anjovisliemi. Ripota paistoksen pinnalle hieman suolaa. Jatka kypsentämistä 200 C noin puoli tuntia. Laske uunin lämpötila 150 C ja paista vielä noin 40 minuuttia tai pidempäänkin.

Tarjoa Janssonin kiusaus etikkapunajuurien ja maustekurkkujen kera. Olut on hyvä kyytipoika.

Janssonin kiusauksen keksijästä on väännetty vaikka mitä legendaa alkaen oopperalaulaja Pelle Janzonista aina lahkolaissaarnaaja Erik Janssoniin asti. Ensimmäinen kirjallinen dokumentti peruna-anjovisgratiinista on ilmeisesti  Helsingin kasvatusopillisen ruoanlaittokoulun johtajattaren, Anna Olsonin Ruotsissa v. 1901 ilmestyneessä keittokirjassa. Mainittakoon, että tuon oppilaitoksen seuraaja on Rouvan "Alma mater studorium".

Anjovis on siis maustekalaa, joka on valmistettu kilohailista. Tässä pieni tietopläjäys pikkukaloista.

Kilohaili ja silakka.

Wikipedia kertoo kilohailista näin: Kilohaili (Sprattus sprattus) on hyvin paljon silakkaa muistuttava sillien heimon kalalaji. Se on hieman silakkaa pienempi (12–15 cm) ja viihtyy suolaisemmissa ja lämpimämmissä vesissä kuin silakka. Kaikkein vähäsuolaisimmista Itämeren osista, kuten jokisuista ja Perämeren pohjukasta, kilohailiparvia ei tavata. Toisaalta levinneisyys ulottuu etelässä Välimereen ja Mustaanmereen asti.

Silakasta kilohailin erottaviin piirteisiin kuluu selkä- ja vatsaevän sijainti: kilohaililla vatsaevä on selkäevän etureunan etupuolella. Peukalolla koetettaessa kilohailin vatsa on terävämpi - siitä ruotsinkieliset nimet skarpsill (teräväsilli) ja vassbuk (terävävatsa). Taaksepäin siveltäessä silakan vatsa on sileä, kilohailin särmäsuomuinen vatsa tuntuu karkealta. Silakka on silmiinpistävän suuripäinen ja -silmäinen kala; kilohailin pää on suhteellisesti pienempi, samoin silmä, ja kalan värisävy on vihertävämpi. Kilohaili on myös silakkaa rasvaisempi.

Muikku ja kuore. Kuvat: Gösta Sundman: Suomen Kalat

Muikku ja kuore ovat sisävesien kaloja, joskin muikkua pyydetään Suomenlahden itäosissa sekä Perämereltä,  jossa sitä kutsutaan nimellä maiva. Kuore on erikoinen kala, läpikuultava ja huomattavan pahanhajuinen.

Kas noin.

Meillä on nyt meneillään peräti kolmas päivä tipattomuutta. Julma on oluen kaipuu, mutta sinnitellään nyt.  Ilta-Sanomissa tiltataan koko tipattomuus hyödyttömänä terveyden kannalta. Tuskin tuo haitaksikaan on. Tämänpäiväisestä ilta-ateriasta voi tulla todellinen koettelemus, koska ruokalistalla on pakastimesta kaivettua karitsan kareeta. Lihapala on marinoitumassa valkosipulin ja yrttien kera. Kyllähän sen kera lasillinen viiniä tekisi gutaa, mutta vedellä mennään. Lievää pyhäinhäväistystä minun mielestäni...

Onneksi täällä Raadelmassa asuu ihania ihmisiä, jotka jaksavat järjestää huikeita ilotulituksia ja ilahduttaa meitä muita. Puolen yön lähestyessä porukkaa alkoi hiippailla sataman rantaan ja loppotuloksesta osa ehti tallentua meidän kameraamme. Olen pahoillani, mutta kuvaan ilmestyy minusta riippumattomista syistä mainoksia. Youtube vaikuttaa muuttuneen siltäkin osin, tai sitten olen tehnyt jonkin upotusmäärityksen väärin.

Vuosi siis vaihtui levollisissa merkeissä. Tyhjensimme Herran kanssa vähäiset alkoholivarastomme illan aikana, sillä tänään aloitimme tipattoman tammikuun. Ans' kattoo, kuinka pitkä siitä tulee, yritystä kuitenkin on! Ei silti, että olisimme niin addiktoituneita punaviiniin ja olueen ettemmekö "selviäisi" - enemmän lienee kysymys mukavuusalueen rikkomisesta sekä tammikuulle kasaantuvista moninaisista maksuista, jotka edellyttävät tarkkuutta taloudenpidossa.

Apropå, kyllä on taas niin ottanut päähän talousviestintä, jota päivälehdissä ja muussakin mediassa on viime viikkoina ollut. Pääministeri Kataisen uudenvuoden tervehdys alkoi jo koetella hermojani: "Tarvitsemme pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia."

Mitenkähän näihin talkoisiin voi osallistua 50+ -ikäinen työtön Rouva, kun ei enää huolita edes työpaikkahaastatteluun? (=tuore kokemus joulukuulta, määräaikainen verkkotiedottajan työ ja vielä v-mäisten yhteyksien päässä eli ei ollut kyse nirppanokkailusta) Milloin alkaa se suurien ikäluokkien massiivinen eläköityminen, jonka ansiosta Suomessa siirrytään työvoimapulaan? Ettei vaan työurien pidentämishanke olisi tuon samaisen, todellisen riistäjäsukupolven aivoittelema ja läpiajama?

No, tuosta Kataisen lausunnosta voisin kommentoida muutamaa juttua. Ensinnäkin: kuinka moni yli 65-vuotias työntekijä on innokas oppimaan uutta ja omaksumaan esimerkiksi jatkuvasti kehittyviä tietoteknisiä taitoja? Jos omakin nuoruuteni sijoittuu aikaan, jolloin tietokoneet täyttivät kokonaisia huoneita, niin mikä käsitys tietotekniikasta on meikäläistä noin 15 vuotta vanhemmilla? Voi tietysti olla huomattavasti syvempikin, mutta veikkaisin päinvastaista. Kuka opastaa ja neuvoo seniorityöntekijöitä noissa kiemuroissa? Vai jaetaanko tehtävät niin, että nuorempi väki hoitaa IT-asiat ja vanhemmat - niin mitä?

Toiseksi nuo julkisen sektorin tuottavuusongelmat. On se ihme, ettei mikään mahti tai määräys saa esimerkiksi valtion virkamiehiin vauhtia! Perjantain lehdestä luin maistraattien ja poliisilaitosten maksupääteongelmista. Sirukorttiin siirtymistä on pohdittu jossakin tuhannen työryhmässä vuodesta 2006, eivätkä ne vieläkään kelpaa kansalaisen maksuvälineenä. Johan kuudessa vuodessa tekniikkakin ehtii kehittyä niin paljon, ettei varmasti edes pohdita saman sukupolven laitehankinnoistakaan enää. Ja tuo oli siis vain yhden hallinnonalan yhden työryhmän touhuilua.

Omaksi "rakenteelliseksi uudistuksekseni" on siis mitä ilmeisimmin koitumassa yrittäjyys, koska eihän tällaista kehäraakkia kukaan huoli vaivoikseen alati uudistuvaan työyhteisöönsä. Ja ratkaisu voi lopulta olla kaikkien kannalta paras, kunhan nyt oppisin sen uuden ammatin edellyttämät taidot...

Vuoden 2011 viimeisiä viedään, enää on tunneista kyse. Rouva askarteli pienen koosteen kuluneen vuoden blogipäivityksistä. Yritin myös setviä kävijämäärien osumista ja suosituimpia aihealueita. Mitäpä sitä muuta flunssapotilaana viitisisi tehdäkään...

Kävijämäärälaskuri näyttää palveluntarjoajan tilastoissa 6 670 yksittäistä vierailijaa tällä sivustolla. Oma mittarini, jonka viritin tänne tammikuun alussa 2011, puolestaan osoittaa 8 377 kävijää, mutta se ei erottele samasta IP-osoitteesta tehtyjä uusintakäyntejä.

Vuoden huippukävijämäärä oli 62 vierailijaa vuorokaudessa, ja tuo osui joulukuun 16. päivään. Silloin päivityksen aiheena oli merimiespihvi. Alkuvuodesta päivittäisiä kävijöitä oli noin 20, mutta kytkettyäni blogin Facebookiin ja Blogloviniin kävijämäärät nousivat suunnilleen 35 vierailijaan. Olen tästä enemmän kuin hyvilläni! Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette sekavia höpötyksiäni jaksaneet lukea (tai ainakin käydä katsomassa, sillä esimerkiksi rakas puolisoni ilmoittaa välillä, ettei jaksa niin pitkiä juttuja lukea kuin mitä minä innoissani kirjoitan).

Hakukoneiden kautta sivuilleni päätyivät lihapullaohjeen metsästäjät, peräti 339 kertaa. Seuraavaksi suurimmat hakusanamäärät osoittivat blogin nimeen tai URLiin, mutta mielenkiintoista oli lukea tilastoista pölypunkista. Se kun kiinnosti peräti 46 hakukoneen käyttäjää! Kesäkurpitsapaistos, rakuunakana ja texmexpiirakka olivat viiden haetuimman sanan joukossa.

Jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkimassa kuvakollaasiin kokoamiani suosikkijuttuja, niin tässäpä linkkilista. Valitettavasti en saanut pikkukuviin rakennettua linkkejä. Linkit etenevät ylärivistä vasemmalta oikealle.

- focaccia

- lihapullaohje

- erilainen voileipäkakku

- sizzling fajitas

- raclette-ateria

- "pannupizza"

- rouvakutsujen cocktail-tarjoilut

- juhannuksen mansikkakakku

- paholaisen hillo

- kaalikääryleet

- juustotäytteiset jauhelihapihvit

- kebab-ateria kotikonstein

- pataleipä

- routapaisti

- venäläistyyppinen Halloween-ateria

- merimiespihvi

Ennenvanhaan ns. suurilla johtajilla oli tapana kannustaa työtätekeviä alaisiaan jonkin välietapin kohdalla sanoin "Tästä on hyvä jatkaa". Kannustan siis itseäni: Jatkapa tästä, jos vielä keksit jotakin! Ja minähän keksin...

Ihan alkajaisiksi täydennystä edelliseen päivitykseen: Herra hyväksyi Bébé-leivokset sellaisenaan, eli ohjetta voi kokeilla turvallisin mielin. Tosin partikkelikoko lienee melko iso, koska leivoksia on jääkaapissa edelleen eikä niitä kuulemma pysty syömään kerralla kunnolla yhtäkään. Pitänee siis ottaa harkintaan petit four-muottien hankkiminen.

Välipäivät ovat sujuneet töiden merkeissä ja tuulta pidellessä. Tapaninpäivän myräkän jälkeen nyt on meneillään jo toinen myteri eikä kovin tyyniä päiviä ole ollut oikeastaan lainkaan.

Meille nuo tuulet ovat osuneet ajoittain, ja ainoa niistä aiheutunut toimenpide on ollut etuoven kynttilälyhdyn poistaminen käytöstä toistaiseksi. Toissayönä se nimittäin kolkutteli viereistä metallikaidetta niin, ettö kuulosti kuin jotkin sielunkellot olisivat kaikuneet. Sellaisia onttoja kumahduksia. Hyvin epäsopivia öiseen aikaan.

Muutenkin alkaisi olla aika joulukoristeiden siirtämiseen takaisin varastoihin, vaikkei niitä lopulta niin runsaasti edes otettu esiin. Tuo kuvan minilyhty tarttui matkaani läheiseltä puutarhalta, ja se korvasi tänä jouluna isompaa kynttiläkruunuamme. En tiedä, mikä pikkulyhdyssä niin kovasti miellyttää minua, mutta se on jotenkin sympaattinen. Kenties jokin bysanttilainen vaikutelma?

Aiemmin hankkimani valkoinen Gloria-kynttilänjalka (yläkuvassa) toimi hyvin ja se kiersikin ympäri yläkertaa valaistustehtävissään.

Tämä pikkupossu on kotoisin samaisesta puutarhamyymälästä. Sen sympaattinen olemus sopi oikein hyvin yhteen vakijouluenkelimme kanssa, joka taas on Herran omin pikkukätösin askartelema ja jostakin 1950-luvun loppupuolelta.

Kuvan viehättävä jouluviehe puolestaan on Rva Uchimurinan askartelema. Ideana on siis ripustaa viehe joulukuuseen ja vieheeseen varsinainen joulukoriste. Koska meillä ei ollut kuusta, ei ihanuus löytänyt vielä paikkaansa. Nyt se roikkuu työvalaisimessani ja kimaltelee somasti.

Herran piti lähteä tänään Helsinkiin työmatkalle, mutta hänen potemansa kamala flunssa torppasi suunnitelman. Kaiken lisäksi se on tarttunut minuunkin. Aamu aukeni ankeana, kun päätä ja raajoja särkee. Tietänee hyvin rauhallista vuodenvaihdetta meidän huusholliimme.

Humpsahti Tapaninpäivän ateria vähäsen ranskalaiseen suuntaan. Alkuruokana meillä oli "Tulista chilikatkarapucocktailia isännän tapaan", pääruokana "Coeur de Filet Provencale" varmaankin madamen tapaan ja jälkiruokana Bébé-leivoksia, jotka tosin valmistuivat vasta tänään. Syy oli madamen arviontivirheessä: olin kuvitellut, että hiekkahentuspohja täytettynä Nutella-pähkinälevitteellä olisi briljantti idea, mutta sitähän se ei ollut. Ällömakea kombo, vieläkin puistattaa!

Isännän suunnittelema alkuruoka oli nimensä mukaisesti tulista, mutta herkullista!

ISÄNNÄN TULINEN KATKARAPUCOCKTAIL

1 kg kuorellisia katkarapuja

chilikastike:
0,5 dl ketsuppia
0,5 dl sweet chili-kastiketta
1 tl suolaa
0,5 tl chiliflakesia
0,5 tl Tabasco-kastiketta

majoneesikastike:
2,5 dl paksua majoneesia (esim. Hellman’s)
1,25 dl creme fraichea
1 rkl sitruunanmehua
n. 2 tl konjakkia

tarjoiluun:
hienonnettua jäävuorisalaattia
tuoretta kurkkua kuutioina
paahdettua leipää

Valmista ensin chilikastike: sekoita ainekset keskenään. Tarkista maku, kastike saa olla tulista. Sekoita sitten chilikastike majoneesin ja creme fraichen kanssa sekaisin. Jos et halua kovin tulista, jätä osa chilikastikkeesta pois. Lisää lopuksi konjakki ja  tilkka sitruunanmehua, tarkista maku vielä. Siirrä kastike jääkaappiin vetäytymään.

Sulata pakastekatkaravut yön yli jääkaapissa. Kuori ne ja lisää kastikkeeseen. Anna seoksen makuuntua jääkaapissa puolisen tuntia.

Annostele tarjoiluastioihin hienoksi leikattua jäävuorisalaattia ja pienenpieniä kurkkukuutioita. Jaa katkarapusalaatti annosmaljohin. Paahda vielä leipäviipaleet ja aseta ne puolitettuina annoksiin. Nauti viileän valkoviinin kera.

Tämänkaltaisia katkarapuja punaisessa majoneesikastikkeessa Herra on nauttinut vuosia sitten Portugalissa. Koska hän niitä oli aikansa haikallut, päätimme yksissätuumin tarttua haasteeseen ja kehittää sopivan ohjeen. Kastike mukailee Rhode Island -kastiketta.

Pääruoan ohje puolestaan mukailee "De fina familjerecepter"-kirjan ohjetta.

Olen saanut keittokirjan aikoinaan opiskelukaveriltani, joka oli ollut Rettigin palatsissa keittiöapulaisena tai sisäkkönä, en muista kumpi. Hän tapasi kertoa hauskoja juttuja Rettigin perheen huushollinpidosta, muun muassa nakkien kuorimisesta ja tyynyliinan nauhojen taittelusta keittiöveitsen avulla. Kuulosti aivan aidolta "kahden kerroksen väeltä"!

Tältä siis ruokalajin pitäisi näyttää....

COEUR DE FILET PROVENCALE

(4 annosta)

n. 800 g naudan sisäfilettä
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa, mustapippurirouhetta

perunapeti:
1 kg jauhoista perunaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 kpl valkosipulinkynsi
suolaa

valkosipulivoi:
n. 100 g voita
0,5 dl hienonnettua basilikaa
1 valkosipulin kynsi raastettuna
suolaa, mustapippurirouhetta

Ota naudanliha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Puhdista kalvot, ellei lihakauppias ole tehnyt sitä. Jätä liha odottamaan.

Valmista maustevoi: sekoita huoneenlämpöiseen voihin mausteet. Tarkista maku. Jätä odottamaan.

Kuumenna uuni 225 C. Kuori ja viipaloi perunat. Levitä oliiviöljyä uunipannulle ja lado sille perunat. Nosta perunapelti uuniin ja paahda perunoita yhteensä noin 40 minuuttia. Käännä välillä ja mausta samalla suolalla ja valkosipulilla. Paistoaika riippuu perunaviipaleiden paksuudesta. Valkosipulia ei kuitenkaan kannata lisätä perunoiden joukkoon liian varhain, jottei se pala.

Ruskista paistinpannussa pienessä oliiviöljymäärässä naudanfile kauttaaltaan ruskeaksi. Nosta file perunapellille, laita fileeseen paistolämpömittari. Laske uunin lämpötila noin 150 C. Kypsennä, kunnes lihan sisälämpötila on noin 60 C. Ota liha uunista ja kääri se leivinpaperiin ja alumiinifolioon. Mausta se samalla suolalla ja mustapippurirouheella.

Nosta uunin lämpötila uudelleen noin 225 C, jotta perunat rapeutuvat. Kuumenna niitä kunnes file on vetäytynyt (n. 20 minuuttia).

Tarjolle tuotaessa lado perunat uunivuokaan ja nosta noin senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi leikattu file perunoiden päälle. Levitä maustevoi fileelle ja tarjoile. Hyvä rotevahko punaviini täydentää aterian, miksei myös tomaatti-sipulisalaattikin.

... ja tältä se eilen näytti.

Hiekkahentuset leivoin siis eilen, mutta niiden täyttäminen jäi tälle päivää ja leivonnainen vaihtoi samalla nimeäänkin. Viimeistelin tänään hentuset Bébé-leivoksiksi, mutta koska Herra - suuri Bébé-leivoksen ystävä (186 cm) - ei ole niitä vielä maistanut eikä siten hyväksynyt ohjettani, voi siihen vielä tulla muutoksia. Arvioin kuitenkin teidät arvoisat blogini lukijat niin tervejärkisiksi, ettette ryhdy leipomaan tänään näitä voikreemipalleroita. Joten tässä ohje:

BEBE-LEIVOKSET
(12 kpl)

hiekkahentuset:
150 g voita
1 dl sokeria
1 dl mantelijauhetta
1 kpl kananmunan keltuainen
4 dl vehnäjauhoja

voikreemi:
2,5 dl maitoa
1 kpl vaniljatanko

2 kpl kananmunan keltuaista
0,5 dl sokeria
2 tl perunajauhoja

n. 125 g voita
tilkka Kirschiä

pinnalle: sokerifondantia (saa kaupasta valmiina)

Valmista hiekkahentuset: vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää joukkoon mantelijauhe, vatkaa. Lisää joukkoon kananmunan keltuainen, vatkaa. Lisää lopuksi vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi ja muodostele siitä tanko. Siirrä se jääkaappiin odottamaan hetkeksi.

Kuumenna uuni 200 C. Ota voikreemin voi huoneenlämpöön.

Ota taikinatangosta 12 palaa ja painele ne leivosvuokiin. Nosta vuoat leivinpaperilla peitetylle uunipannulle. Kypsennä uunin alatasolla noin 15 minuuttia tai kunnes leivospohjat ovat kauniin ruskeita. Jäähdytä ja irrota hiekkahentuset vuoista.

Valmista voikreemi: halkaise vaniljatanko ja laita se kattilaan maidon joukkoon. Kiehauta maito ja jäähdytä sitä hetki. Poista vaniljatanko maidosta. Voit rapsuttaa vaniljatangon sisältä vaniljaa maidon joukkoon, ellei sitä irronnut vaniljasta muuten. Huuhdo ja kuivaa vaniljatanko odottamaan seuraavaa käyttöä.

Vatkaa kulhossa keltuaisten rakenne rikki, lisää perunajauhot ja sokeri. Kaada noin puoli desilitraa lämmintä maitoa keltuaisseokseen voimakkaasti vatkaten. Kaada loppukin maito keltuaisseokseen ja vatkaa seosta hyvin. Kaada se nyt takaisin kattilaan ja kuumenna keitosta jatkuvasti sekoittaen. Kuumenna, kunnes seos sakenee ja pulpahtaa muutaman kerran. Jäähdytä voikreemin pohjaa noin puoli tuntia.

Lisää pehmeää voita kreemiin suunnilleen ruokalusikallinen kerrallaan. Kun kaikki voi on mukana, lisää tilkkanen Kirschiä. Lusikoi kreemiä hiekkahentusille. Silota täyte veitsellä.

Kauli sokerifondantia tomusokeroidulla leivinpaperilla kunnes se on noin puoli senttimetriä paksua. Ota leivosvuoalla fondantista palaset ja asettele ne bebe-leivoksille. Nosta leivokset vielä peitettyinä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Kun aikoinani osallistuin ruokakuvauksiin ammattilaisstudioilla, oli aina jonkun AD-neropatin ainutlaatuisena daideellisena ideana jättää muutama murunen leivonnaisesta tarjoiluvadille. Se toi kuulemma niin mukavaa särmää. Tällaisen "vanhankoulun keittäjän" mielestä se oli vain epäsiistiä. Vaan nytpä jätin itsekin murusen tuohon vadille! Sisälläni saattaa siis asua pieni AD.

Josta tulikin mieleeni laittaa tänne blogiin muutama "ammattilaisaikojen" ruokakuva. Jahka ehdin.
 

Jouluaatto alkoi täällä Varsinais-Suomessa sateisena, mutta puolillepäivin päästyä ilmestyi taivaanrantaan aurinko. Omituinen valoilmiö monen pimeän päivän jälkeen!

Meidän joulumme on sujunut rauhallisissa merkeissä. Herra on potenut flunssaa, joka on äitynyt ajoittain todella rajuksi. Onneksi nyt alkavat kröhä ja nuha laantua.

Jouluaattona lämmitimme alkajaisiksi joulusaunan, jonka Herra oli edellispäivänä kuurannut (ettei vain tuo nuha oli siitä lähtöisin?). Saunan jälkeen siemaisimme kulholliset lihalientä, jonka olin aatonaattona keittänyt. Itse asiassa siitä tulikin häränhäntäliemi, koska häränhäntäpaloja sattui olemaan lihatiskissä.

HÄRÄNHÄNTÄLIEMI

n. 1,5 kg häränhäntiä tai vastaava määrä luista naudanlihaa sekä luita
n. 1 kg juureksia: palsternakkaa, selleriä, porkkanaa
1 kpl purjosipuli
2-3 kpl sipulia
4-6 kpl laakerinlehtiä
n. 5 kpl neilikankukkaa
n. 5 kpl maustepippuria
n. 10 kpl musta- ja valkopippuria
pieni nippu timjamia
(persiljan varsia)
suolaa

kirkastamiseen: n. 2 kananmunan valkuaista ja munien kuoret
liemen viimeistelyyn: Worcestershire-kastiketta ja/tai soijakastiketta ja/tai Tabascoa, kuivaa sherryä tai konjakkia

Paahda lihapaloja uunipannulla 225 C uunissa. Lisää pannulle paahtumaan myös juurespalat, kun lihat ovat saaneet väriä. Kun kaikki ainekset ovat kevyesti ruskistuneet, kaada ne isoon kattilaan ja huuhdo uunipannusta sinne kertynyt liemi. Kaada kattilaan kylmää vettä niin, että lihat ja kasvikset peittyvät. Lisää suolaa ja nosta keitos kiehumapisteeseen. Kuori pinnalle muodostuva vaahto (häränhännistä ei juuri irtoa vaahtoa, siksi ovat hyviä liemiaineksia).

Lisää  mausteet ja tarvittaessa vettä. Keitä lientä miedolla lämmöllä ainakin 4-5 tuntia. Keitosta ei peitetä kannella, mutta kostutetun ja reijitetyn leivinpaperin voi kattilan suojaksi laittaa.

Kun liemi alkaa näyttää voimakkaanväriseltä ja maistuu lihaisalta, siivilöi makuainekset pois. Jäähdytä liemi yön yli.

Ota jäähtyneestä liemestä lusikalla kaikki hyytynyt rasva pois. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja keitä sitä miedolla lämmöllä noin tunti. Näin liemi tiivistyy ja maku paranee.

Jos liemi on kovin "roskaisen" näköistä, voi sen kirkastaa: vatkaa muutama kananmunan valkuainen vaahdoksi. Murskaa pestyt kananmunan kuoret valkuaisvaahtoon ja kaada seos poreilevaan lihaliemeen. Ota keitos pois liedeltä ja peitä kannella. Noin vartin kuluttua siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan kankaan läpi. Jokin vanha, puhdas keittiöpyyhe on tähän hommaan omiaan, koska on mukavampaa heittää se menemään kuin ryhtyä pesemään.

Viimeistele lihaliemi: tarkista maku ja lisää tarvittaessa liemimäisiä mausteita. Tarjoa lihaliemi laakeista teekupeista tai liemimaljoista lihapasteijan kera.

Lihalientä ja -pasteijoita jouluaaton lounaalla. Kynttilät näyttävät olevan ihan vinksinvonksin

LIHAPASTEIJAT

n. 700 g valmista voitaikinaa levyinä

täyte:
150 g naudan paistijauhelihaa
1 dl kypsentämätöntä riisiä
3 kpl kovaksi keitettyjä kananmunia
suolaa, maustepippuria, mustapippuria, paprikajauhetta
1 kpl raaka kananmuna

voiteluun ja pinnalle: kananmuna, paprikajauhetta (tai unikosiemeniä, korppujauhoja)

Valmista täyteainekset mielellään jo valmistamista edeltävänä päivänä. Paahda jauheliha ja murustele se, mausta voimakkaasti ja jäähdytä. Kypsennä ja valuta riisi, jäähdytä. Hienonna kananmunat. Sekoita ainekset keskenään ja mausta, tarkista maku. Lisää lopuksi joukkoon yksi raaka kananmuna (tee tämä vasta leipomisvaiheessa).

Kauli voitaikinalevyjä hieman ohuemmiksi ja leikkaa ne neliöiksi. Nosta jokaiselle taikinaneliölle noin ruokalusikallinen täytettä. Voitele taikinaneliön reunoista puolet kananmunalla ja taita vastakkaiset reunat voidelluille. Nipistä haarukalla reunat yhteen. Voitele pasteijat kananmunalla ja ripota pintaan koristeita, jos haluat.

Kypsennä 225 C uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pasteijat saavat kauniin värin pintaansa ja pohjat ovat ruskistuneet.

Jouluaaton illallinen rakentui muikunmädistä lisäkkeineen sekä paahdetusta leivästä.
Kyytipoikana joulupäivän aterialle varattu skumppa.

Jouluaatto kului nopsasti joulurauhan julistusta katsellen ja joululauluja kuunnellen. Iltapäivällä pelasimme erän Bezzerwizzer-peliä, joka oli joululahja meiltä itseltämme meille. Ihan hauska tietokilpailupeli, johon kehitimme uudet säännöt! Illan hämärtyessä nautiskelimme muikunmätitoastia, jonka huuhdoimme alas kuivalla kuohuviinillä. Se oli kylläkin varattu joulupäivän kalkkuna-aterialle, mutta sopi kenties paremminkin tähän mätiviritykseen.

Konjakkiluumuja, vaniljakermavaahtoa ja aattoillan konjakit. Hyvä päätös päivälle.

Vieläkin hämärämmissä iltatunnelmissa liekitin meille konjakkiluumut, jotka söimme kermavaahdon kera. Kyytipoikana tietysti samaista konjakkia. Nam, tämä kyllä vie kielen mennessään!

KONJAKKILUUMUT

1 pss kivettömiä luumuja (n. 200 g)
4 dl vettä
1 dl sokeria
ripaus suolaa

liekittämiseen: noin 3 rkl konjakkia

Kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Lisää luumut keitokseen ja kiehauta nopeasti (ei ole välttämätöntä). Jätä odottamaan yön yli. Juuri ennen tarjoilua kuumenna luumukeitos kiehuvaksi ja keitä sitä muutama minuutti. Ota kattila pois liedeltä ja lisää konjakki. Sytytä liekki. Kun se on sammunut, siirrä luumut tarjoiluvadille. Tarjoa löysäksi vatkatun, vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kera.

Ja tältä näyttää sitten Tapaninpäivänä: tuulee erittäin voimakkaasti lännestä, lämpötila on + 8 C, mutta aurinko paistaa. Eilen illalla alkoi aivan järkyttävän tiheä sade, joka jaksoi rummuttaa talon helmapeltejä koko yön. Aamulla heräsimme Herran kanssa ihmeelliseen vinkunaan, joka selvisi sittemmin palovaroittimien hälytysääneksi. Sähköt menivät muutamaan kertaan poikki, ja vinkuna liittyi sekä sähkön katkeamiseen että sen palaamiseen.

Eilinen ei ollut mikään ihmeen ihana päivä: sateli jo pitkin päivää, oli pimeää ja leffa, jonka olimme valinneet, oli harvinaisen tylsä (George Clooneyn "The American"). Onneksi molempina iltoina televisiosta on tullut kivoja kotimaisia leffoja: aattona katsoimme Veikko Huovisen tekstiin perustuvan "Koirankynnenleikkaajan" ja eilen Kaurismäen "Kolme viisasta miestä" sekä Vesku Loiri-dokumentin.

Eiliset sapuskatkaan eivät olleet mitenkään ihmeelliset, joten en viitsi niistä edes tänne blogiin kirjoittaa. Meillä oli siis savustettua kalkkunaa, Waldorfin salaattia, kaskinaurispaistosta ja jälkiruoaksi mustaherukkasorbettia, jonka tein itse. Täytyy vielä kehittää ohjetta.

Joten nyt: hyvät Tapanit kaikille, myös muille kuin marttyyreille!

Kuva: Marlin glögit, Eckes-Granini Finland.

Olen tänään viettänyt puoli päivää lomaa, mikä on tuntunut oikein mukavalta. On myös pitkästä aikaa ollut tilaa ajatella omiaan, ja jotenkin mieleeni nousivat jouluvalmistelut likemmäs kolmekymmentä vuotta sitten.

Itse asiassa ajatukset suuntautuivat  noihin ns. kunnollisten jouluvalmisteluiden aikoihin Kotilieden tai Anna-lehden joulustressijutusta, jonka luin iltapäivällä. Rouvallakin on nimittäin kerran ollut joulustressi, joka johti suureen joulupamaukseen.

Kun olin kotitalousopettajaopiskelujeni viime vaiheissa, muistaakseni valmistumista edeltävänä vuonna, päätin kerrankin tehdä koko joulun ihan itse.

Hösäsin lapsuudenkotini keittiössä aamusta iltaan jo pitkään ennen aattoa, koska olin saanut päähäni, että nyt pitää olla kotitekoista alatoopia, juustoa, graavikalaa, sillejä useampaa laatua, kotikaljaa, joululimppua ja vaikka mitä normaalien jouluruokien lisäksi. Taisin juuri tuona jouluna kokeilla ensimmäistä kertaa sianpääsyltyn tekemistä. Syltty oli oikein hyvää, vaikka puolikas sianpää keittokattilassa tuijottikin ikävästi.

Olin varmaankin aika pahantuulinen, sillä sain olla hellan ääressä yksin. Ja sitten yhtäkkiä jotenkin  pimahdin. Olin laittamassa joulupullia uunipellille - tämä tapahtui siis jouluaattona - kun sain aivan hillittömän raivonpuuskan. Muistan, kuinka nostin kaikki uunipellit pääni päälle, josta löin ne keittiöjakkaraa päin koko voimallani niin, että talo tärähti. Tai ainakin minusta tuntui siltä. Ja sitten helpotti!  Jatkoin valmisteluja ihan rauhallisesti ja joulupöytään todellakin nostettiin varsinainen herkkukasautuma.

Jouluruoista ja jouluvalmisteluista pidän edelleenkin kovasti. Varmaan tuo yksi "pyhä pamaus" tyhjensi kaikki paineet loppuelämäkseni. Silti tänä vuonna jouluruoat jäävät tekemättä, osittain ihan vaihtelun vuoksikin. Maistuvatpa ensi vuonna taas aivan uusilta.

Kun keskustelimme Herran kanssa muutama viikko sitten joulusuunnitelmistamme, päätimme aloittaa nyt omien jouluperinteidemme luomisen. Tuleva joulu on vasta viides yhteinen joulumme, ja sattuneista syistä (pari sairaustapausta) jouluihimme ei ole ehtinyt muodostua oikein mitään "omaa".

Yhteinen ratkaisumme on jouluaaton lounas, joka tulee rakentumaan viime joulun tapaan lihaliemestä ja -pasteijoista. Tavoitteena on niiden nauttiminen puoliltapäivin, jolloin Suomen Turku julistaa joulurauhan.

Joulusaunassa käymme "päivännäöllä", joka tapana oli Rouvan lapsuudenkodissa. Tänä vuonna jouluaattoillan ateriana on mätitoast. Matkimme Pirkanmaalaisia lähisukulaisia! Jälkiruoaksi tulen valmistamaan meille konjakkiluumuja, joita syömme kermavaahdon kera.

Joulupäivän ateria koostuu lähiruoasta: tilasin meille puolikkaan savustetusta kalkkunasta Saksan tilalta. Sen lisäke on oikein vanhanaikainen Waldorfin salaatti ja mahdollisesti jokin lämmin kasvispaistos. Herra Pirkanmaalta avusti ystävällisesti juomavalinnassa, ja todennäköisesti tulemme päätymään hänen suosittelemaansa vaihtoehtoon  "kevyt jenkkipunkku", eli kalifornialaiseen Pinot noiriin tai Zinfandeliin. Jälkiruokana tulee todennäköisesti olemaan valmista sorbettia tai sitten ihan vain vihreitä kuulia, Budapest-karkkeja ja Herran suosikkitryffeleitä.

Tapaninpäivänä Herra tarttuu puikkoihin ja valmistaa alkuruoksi katkarapusalaattia. Pääruoaksi kaavailimme vanhaa kunnon Coeur de Filet Provencalea. Jälkiruokasuunnitelma oli selkeä: espressoa ja hiekkahentusia, jotka saavat täytteekseen Nutellaa. Hentuset jäävät ihan reseptikehitysmielessä Rouvan tehtäviksi.

Reseptikehitykseen liittyy myös tämän blogipäivityksen kuva. Se on Marlin glögien kampanja-aineistosta muutaman vuoden takaa. Glögimoussekakku,  kuten muutkin kuvassa olevat purtavat kun sattuvat olemaan Rouvan tekosia.

Klikkaa tästä ja katso, miten lumiukolle käy!

...paitti akkoo ja vanahinta poikoo", sanoi muinainen isäntä esitellessään kotiaan. Rouvalla on nyt vähän samankaltainen tilanne, sillä karjalanpiirakat, porkkanakakku, kukkaistutukset ja joulukoriste ovat omin kätösin tunattuja.

Aloitetaan vaikka tämänaamuisesta kahvipöydästä. Taustalla näkyy amaryllisistutus, jonka tein viime viikolla. Putsasin puutarhalta hankkimani amarylliksen turhasta mullasta ja istutin sen sammalpedille (enkä kerro, mistä sammaleet ovat peräisin). Pinnalle ripottelin pieniä lumipalloja, joita löytyy Tiimarista.

Kahvipöydässä ruokaisana osana ovat karjalanpiirakat ja munavoi. Idean karjalanpiirakoiden valmistamisesta sain, kun meidän viikonlopun riisipuurokeitoksesta jäi enin osa syömättä. Täyte oli siis valmiina. Karjalanpiirakoiden valmistamisessa  nyt ei liene mitään erityistä, mutta tässä pikaisesti ohje.

KARJALANPIIRAKAT

Täyte:
2,5 dl puuroriisiä
5     dl vettä
n.1  tl suolaa
1 l maitoa
vähän voita

Piirakan kuori:
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
n. 2,5 dl vehnäjauhoja

Keitä riisipuuro hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä. Mittaa vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää suola ja riisit. Keitä, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja hauduta puuro kypsäksi. Aikaa kannattaa varata melkein tunti, sillä jos puuro jää vähääkään raa'aksi, kuohuu se ulos piirakoista.

Tuo puuro-ohje on muuten "patenttiratkaisu": kerro aina kahdella edellinen raaka-aine. Vesimenetelmällä puurosta tulee maukas, koska suola imeytetään riiseihin jo alkuvaiheessa. Ei tarvitse sitten murehtia, että leikkaako puuro, kun sinne lisää lopuksi suolan. Tämä on kotitalousopettajan vinkki!

Valmista kuoritaikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Vaivaa taikinasta tanko, ja jaa se noin 30 osaan. Pyöritä taikinapaloista pienet pallot, ja litistä ne ruisjauhotetulla tasolla kakkaroiksi.

Pidä sekä taikinapallot että kakkarat muovin alla, jotta ne eivät kuoretu. Aloita aina seuraava työvaihe, kun olet saanut edellisen valmiiksi. Kun kaikki pallot ovat muuttuneet kakkaroiksi, aloita pulikointi.

Kauli piirakkapulikalla kakkarat halkaisijaltaan noin 10 senttisiksi, muutaman millimetrin paksuisiksi ympyröiksi. Kasaa nekin muovin alle odottamaan seuraavaa vaihetta. Käytä pulikoinnissa runsaasti ruisjauhoja.

Levitä piirakka-aihiot työpöydälle ja jaa niille notkistettu riisipuuro. Taita piirakan kuoria täytteen päälle ja aloita rypyttäminen.

Tässä vaiheessa yleensä tehdään pahin virhe eli nipistellään kuoria täytteen päällä. Kun nipistellyt piirakat paistetaan, palavat piirakanharjat ikävästi. Piirakan kuorta pitäisikin rypytysvaiheessa painaa kohti täytettä, jolloin harja jää aaltoilevaksi. Piirakat on hyvä ennemmin rypyttää kahdesta suunnasta kuin nipistellä ne väkipakolla "yhdellä otolla".

Uuni kannattaa laittaa jo hyvissä ajoin lämpenemään. Hanat kaakkoon eli tasalämpö 300 C!

Lado piirakat vieriviereen uunipellille, joka on peitetty leivinpaperilla. Paperi ei ainakaan yhtä helposti kärvenny! Piirakat voi paistaa myös puhtaalla unnipellillä ilman paperia. Paista, kunnes piirakan täytteeseen tulee palorakkuloita eli ruskistuu paikoitellen.

Kun piirakat ovat paistuneet kauniisti, on aika pehmittää ne. Sulata noin 50 grammaa voita ja lisää joukkoon suunnilleen 1 desilitra maitoa. Kastele piirakat voi-maito-seokseen ja nosta vuokaan. Peittele piirakat leivinpaperilla ja liinalla. Anna vetäytyä vartti.

Noin, siinäpä valmiit karjalanpiirakat. Piirakan muodosta voi kuulemma tehdä luonneanalyysin leipojasta: jos piirakan kärjet on ummistettu, on leipurikin umpimielinen. Rouvaa voi siis pitää avomielisenä! Miehillä on omat analyysinsä, mutta pitäkööt tietonaan...

Kahvipöydän makeana palana tarjosin Porkkanakakkua, jonka ohje parhaillaan seikkailee useammassakin ruokablogissa. Oman ohjeeni nyysin Siskot kokkaa -blogista, joka on yksi parhaista ja myös suosituimmista. Nellen porkkanakakkutarina on hauska! Rouva muokkasi vielä Nellenkin  ohjetta, joten siksi kakkuresepti vielä tässä:

Rva Patalinnun porkkanakakun muunnos a la Nelle ja muunnoksen muunnos a la Rva Raadelma

8-10 dl porkkanaraastetta
180 g pekaanipähkinöitä -
vajaa 1 dl kuivattuja karpaloita
3/4 dl viskiä
4,5dl vehnäjauhoja
n. 2 dl Muscovado-sokeria
n. 1,5 dl tavallista sokeria
4 kpl kananmunaa
2dl rypsiöljyä
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa
n. 1 tl suolaa

Pinnalle:
200g maustamatonta Philadelphiaa
2dl tomusokeria
hieman sitruunamehua

Kostutukseen: viskiä

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, sekä käyttämäsi kuivat hedelmät ja pähkinät (kevyesti murskattuina) ensin keskenään ja sitten varovasti lastalla nostellen taikinaan.

Lisää lopuksi porkkanaraaste ja viski. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 C asteisessa uunissa 55-65min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Kun kakku on jäähtynyt, kostuta sitä viskillä ja kuorruta: sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kuorrute kakun pintaan.
Anna kakun rauhassa mehevöityä - ainakin useita tunteja tai seuraavaan päivään jääkaapissa. Maut tulevat paremmin esiin ja kosteus jakautuu tasaisemmin kakussa niin että siitä tulee ihan silkkistä.

Tämä porkkanakakku on kyllä kehujensa arvoinen! Suosittelen lämpimästi, ja koska kakku vaan tuntuu paranevan jääkaapissa, on se oivallinen joulukiireentasausleivonnainen. Munia ja sokereita ei ole välttämätöntä vaahdottaa, vaan ne voi sekoittaa "nesteisinä aineina" kuiviin aineisiin. Alkuperäinen ohje nimittäin ohjaa niin.

Paitsi tuon ylimmän kuvan amarylliasetelman, tein myös jouluruusuista omansa. Jouluruusu on suosikkijoulukukkani, se on jotenkin niin suloisen herkkä. Puutarhamyymälästä matkaan tarttui pieni enkelipatsas, jonka paikka mielestäni oli juuri tässä asetelmassa.

Kukkaistutuksen tein vanhaan puutarharuukkuun, joka on nostettu sisustusliike Foggiasta hankkimieni liuskekivilaattojen päälle. Foggia on sisustusmyymälä, johon todellakin kannattaa poiketa. Siellä on paljon kauniita esineitä ja kerrassaan mainioita kynttilöitä, jotka on valmistettu parafiinista. Niiden etuna on hajuttomuus. Useimmat isojen kynttilätehtaiden kynttilöistä kun levittävät inhottavaa katkua sammutusvaiheessa.

Nuo liueskekivialustat sopisivat hyvin vaikkapa juustotarjoiluun. Foggian myyjän mukaan ne voi jäähdyttää, jolloin juustot säilyvt pidempään hyvinä. Kivialustoihin voi myös kirjoittaa taululiidulla, jolloin voisi vaikka ne juustot merkitäkin alustaan. Kaiken lisäksi ne ovat kauniit!

Eilen illalla tekaisin vielä joulutähden työhuoneen ikkunaan. Tämän ohje oli viime jouluna Tiina Klemettilän askarteluvihjeissä televisiossa, mutta Ylen nettisivujen ohjeella en sitä osannut tehdä. Apu löytyi jälleen netistä!

Tässäpä jouluviikon vinkkipläjäys. Ihanaa, kun voi pitää vähän lomaa ja ehtii touhuta kaikenlaista. Ylihuomenna teemme Herran kanssa joulun ruokakauppareissun ja sitten vaan odotellaan aattoa.

Romanttinen joulunalusilta: ranskalaista sipulikeittoa kynttilänvalossa. Pahoittelen jälleen kuvan laatua...

Olen joskus pikalihamureketaikinaa tehdessäni miettinyt, että minkähänlainen mielikuva elintarviketeollisuuden tuotekehittäjillä on ollut luodessaan ranskalaisen sipulikeiton kuivapussiversiota? Silti jatkan sipulikeitto+kermaviili-kombon käyttämistä, kuten varmaan useimmat ajoittain kiirettä kiettiössään potevat ruoanvalmistajat.

Päädyin valmistamaan meidän viime perjantain ilta-ateriamme sipulikeiton Julia Childin "Ranskalaisen keittiön salaisuudet" - ohjetta mukaellen. Oli vaivan väärtti!

RANSKALAINEN, GRATINOITU SIPULIKEITTO

n. 800 g sipuleita
1 kpl valkosipulin kynsi
50 g voita
0,5 dl oliiviöljyä
n. 2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 0,5 tl mustapippuria myllystä
2-3 kpl laakerinlehtiä
1,5 l lihalientä + 2 liemitiivistettä
1 dl punaviiniä
1 rkl Worcestershire-kastiketta
2-3 rkl soijakastiketta
0,5 dl konjakkia

gratinointiin: hyvää valkoista leipää, valkosipulia, oliiviöljyä, n. 5 dl voimakasta juustoa raasteena (mustaleima-Emmental, parmesan)

Kuori ja viipaloi sipulit. Kuori ja puolita valkosipulin kynsi, hienonna toinen puolikas. Kiehauta vesi ja liuota liemitiivisteet. Itse käytän tiivisteitä alakanttiin pakkausten ohjeista, koska keittoon tulee makua muista komponenteista aivan kylliksi. Parasta olisi tietysti itsetehty lihaliemi.

Kuumenna isohko kattila ja sulata voi. Lisää oliiviöljy ja sipulit. Kuullota sipuleita huolellisesti. Lisää suola, sokeri ja mustapippuri, jatka kuullottamista hetki. Lisää vehnäjauhot, ja kun ne ovat kypsyneet, kaada kattilaan lihaliemi. Lisää laakerinlehdet.

Hauduta keittoa noin tunti - ja ehdottomasti  ilman kantta! Jos jotakin L'Ecole de Cuisine Francaisessa aikoinani Cordon Bleu-kurssilla opin, niin kannettoman keittämisen! Jos keitoksen peittää, vesittyy se kondensiovedestä. On helmpompaa lisätä tilkkanen vettä liian lyhyeen liemeen kuin poistaa sitä pitkästä. Ugh, olen puhunut.

Keiton poristua noin tunteroinen on aika laittaa uuni kuumenemaan 200 C. Leikkaa valkoisesta leivästä ohuehkoja viipaleita ja nosta ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Hiero leipiin talteen jätettyä valkosipulin puolikasta ja valuta leiville liraus oliiviöljyä. Paahda leivät lämpenevässä uunissa.

Raasta juusto valmiiksi. Mausta nyt keitto: lisää punaviiniä (ohjeessa valkoviiniä, mutta meillä ei ollut), Worcestershire-kastiketta ja soijakastiketta sekä tarvittaessa suolaa. Suolan kanssa kannattaa olla maltillinen, sillä juusto tuo vielä suolaista makua keittoon. Aivan lopuksi lirauta keitokseen konjakki.

Lado keittokulhon pohjalle leipäviipaleita ja juustoraastetta kerroksittain.

Lopuksi kaada sipulikeitto kulhoon. Kuten kuvastakin näkyy, keitto on tummaa ja lievästi suurustunutta vehnäjauhoista. Tässä on  ristiriita sipulikeittoainespussin pakkauskuvan kanssa, sillä sehän on kirkasta!

Ja kas noin, leivät ja juusto pulpahtavat keiton pintaan! Nyt koko komeus uuniin! Suunnilleen 20 minuuttia riittää, tarvittaessa voi keiton pintaa paahtaa grillivastuksen alla. Miksei voisi kokeilla töhöttimelläkin?

Meille osui jostakin syystä  peräti kaksi keittopäivää tälle viikolle, kun alkuviikosta valmistin hernekeittoa ja nyt siis sipulikeittoa. Mielenkiintoista, että ne ovat jotakuinkin toistensa vastakohtia: hernekeitto oli kermaisen pehmeää ja sipulikeitto täyteläisen voimakasta.

Keitot ovat Rouvan keittiöheikkouksia, sillä kun niitä ryhdyn valmistamaan, ainekset jotenkin siunaantuvat. Vaikka kuinka yritän tehdä kahden hengen pikkuperheeseemme sopivaa annoskokoa, päädyn yleensä siihen, että viiden litran kattila on reunojaan myöten täynnä ja soppaa riittäisi noin kymmenelle.

Tänään vietetään neljättä adventtia ja joulu alkaa nousta näköpiiriin. Joulufiilistä ei ole vähääkään, mitä kyllä inasen ihmettelen. Voiko se johtua vain viheriöivästä nurmikosta ja toinen toistaan sateisemmista päivistä?

Tässäpä vinkki viikonlopuksi: merimiespihvi. Etenkin, jos suunnitelmissa on jotakin aikaavievää puuhaa tai ei muuten vaan huvita seistä lieden vieressä kokkailemassa. Merimiespihvi nimittäin kypsyy ihan itsekseen uunissa. Ja paranee lämmittämisestä,  esimerkiksi jos ensi viikosta on tulossa kiireinen.

MERIMIESPIHVI

n. 2 kg isokokoisia, jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)
n. 1 kg naudan sisäpaistia (paahtopaisti käy myös, miksei ulkopaistikin jos kypsentämiseen on runsaasti aikaa)
mustapippurirouhetta
suolaa
paistamiseen: rypsiöljyä
3-4 kpl sipulia
suolaa, ripaus sokeria, soijakastiketta
n. 5 dl lihalientä (= 5 dl vettä ja yksi liemitiiviste)
n. 0,5 pulloa olutta
muutama laakerinlehti
muutama maustepippuri
(tarjoiluun persiljaa)

Kuori perunat ja viipaloi ne paksuiksi viipaleiksi. Jätä odottamaan kylmään veteen.

Leikkaa paistista ohuita viipaleita. Paista ne nopeasti paistinpannulla ruskeiksi. Ripota pihveille suolaa ja mustapippurirouhetta, jätä odottamaan. Kiehauta paistinpannussa noin 5 dl vettä ja lisää joukkoon liemitiiviste.

Kuori ja suikaloi sipulit. Hauduta ne läpikuultaviksi padassa, jossa aiot valmistaa ruoan loppuun. Lisää sipuleille mausteet ja soijakastike, anna vetäytyä hetki. Ota muodostunut liemi talteen ja nosta sipulit vaikkapa lautaselle merimiespihviannoksen kokoamisen ajaksi.

Lämmitä uuni 200 C.

Kokoa ruoka: lado pataan alimmaiseksi kerros perunoita, sille kerros pihvejä ja sitten sipulia. Toista. Päällimmäiseksi pitää jäädä perunoita. Kaada pataan siivilän läpi paistinpannulla oleva lihaliemi sekä sipulin haudutusliemi. Kaada pataan lopuksi olut ja ripota pinnalle laakerinlehdet ja maustepippurit.

Peitä pata kannella ja nosta uuniin. Kypsennä ainakin kaksi tuntia. Tarkista välillä, että padassa on riittävästi nestettä: ainekset eivät saa uida liemessä, mutta eivät myöskään kuivahtaa.

Tarjolle tuotaessa ripota merimiespihville persijaa. Tarjoa maustekurkun ja etikkapunajuurien kera. Olut sopii kyytipojaksi.

Tarinan mukaan olut on päätynyt osaksi merimiespihvin lientä siksi, että laivakokilla olisi ollut jäljellä enää yksi pullollinen olutta, ja tuota pulloa olisi himoinnut koko miehistö. Ratkaistakseen ongelmallisen tilanteen kokki kumosi pullon pataan kostuttamaan merimiespihviä. Uskokoon ken haluaa...
 

Aah, enpä ole näin herkullista hernekeittoa syonyt ikinä! Ohje on Michael Björklundilta, tai tarkemmin vielä hänen äidiltään. Michael valmisti keittoa viime sunnuntaina Strömsössä, ja ajattelin heti, että tuota pitää kokeilla. Oli kyllä sen väärttiä!

MICHAEL BJÖRKLUNDIN HERNEKEITTO

2 kg kuivattuja herneitä
700 g suolattua sianlapaa
1 kg suolattua siansivua
vettä
4 kpl laakerinlehteä
6 kpl maustepippuria
4 kpl sipulia
2 kpl porkkanaa
1 rkl meiramia
2 rkl sinappia

Laita herneet likoamaan kylmään veteen päivää ennen hernekeiton valmistamista.

Laita kattilaan sianlihat, laakerinlehdet, maustepippurit, kuoritut ja paloitellut porkkanat sekä lohkotut sipulit. Lisää vettä niin, että ainekset peittyvät. Keitä, kunnes liha on läpikotaisin kypsää, noin kolme tuntia. Ota lihapalat pois liemestä.

Valuta herneet, älä säästä liotusvettä. Laita herneet kattilaan ja kaada siivilän läpi sianlihan keittoliemi herneille. Keitä herneet kypsiksi liemessä (vie muutaman tunnin).

Paloittele liha ja poista luut. Kun herneet ovat kypsiä, lisää lihapalat keittoon. Mausta meiramilla ja sinapilla. Tarjoa sinapin ja hienonnetun sipulin kera.

Minä laitoin meidän keittoomme yhden kilon luomuherneitä, noin 800 g ihan tavallista possunlapaa ja puolet ohjeen sipulin, porkkanan ja mausteiden määrästä. Tuloksena oli noin viisi litraa hernekeittoa, joka on mielestäni melko paljon kymmenellekin hengelle. Ja keitto on todella sakeaa!

Rouvalla on jotenkin kieroutunut suhde hernekeittoon, samoin kuin lihakeittoonkin. Kun olin lapsi, meidän äiti tapasi valmistaa painekattilalla ainakin kerran viikossa jompaa kumpaa keittoa. Sitä sitten syötiin hartaasti: paljon ja usein, myös pakastettuna ja sulatettuna. Valitettavasti makuelämys ei muistuttanut vähäänkään Björklundin keittoa, koska äiti laittoi hernekeittoon aina savupotkaa. Minun mielestäni savun ja herneen maku eivät sovi yhteen, vaan niistä tulee sellaista pötäkkää soppaa, joka tarttuu kurkkuun.

Tähän asti ole itse valmistanut hernekeiton Mehu-Maija-ystävän äidin ohjeella, joka on siinä mielessä kätevä, ettei herneitä tarvitse liottaa.  Soppaa keitetään niin kauan, että herneet pehmenevät. Tähän Inkerin hernekeittoon olen käyttänyt possun rimpsuluita. Keitto on ollut vallan hyvää, mutta luulen, että tuossa Björklundin keitossa ekstra-makua antavat lihaliemen sipulit ja porkkanat, jotka sitten eivät päädy varsinaiseen hernesoppaan. Niistä tulee kuitenkin kivaa makeutta keittoon.

Herne on muuten esimerkki ensimmäisistä talouden jaksotusjärjestelmistä. Olen antanut itselleni kertoa syyn, miksi ruotsalaiset syövät hernekeittoa torstaisin: kun kuninkaalle maksettiin verot aikoinaan pellontuotteina (ainakin osittain), tahtoivat herneet jäädä varaston perukoille, kun maukkaampia aineksia käytettiin ensimmäisinä. Herneet sitten muodostivat aterian pääosan kaikkien herkullisempien raaka-aineiden loputtua, ja tästä syntyi nurinaa. Neuvokas taloushenkilö kuninkaan hovissa sitten ratkaisi asian niin, että herneitä syödään viikoittain läpi vuoden, torstain hernekeitossa.

Lienee tarua, mutta yksi syy torstain hernekeittoateriaan löytyy paastoamisesta. Katolinen kirkko edellytti aiemmin perjantaipaastoa, jonka vuoksi väki ahtoi torstaina kupunsa täyteen hernekeittoa. Samainen syy on nostanut hernekeiton laskiaisen pääruokalajiksi: Mardi Gras tarkoittaa rasvatiistaita, jolloin syötiin viimeisen kerran lihaa ennen suuren paaston eli pääsiäispaaston alkua.

Michael Björklundin keitto-ohjeen kumppanina oli sinappiresepti. Valmistin sitäkin eilen, ja on kyllä semmoista sinappia, että hengitys kulkee nenän kautta oikein hyvin sitä nautittua!

ANOPIN SINAPPI

2 dl sinappijauhetta
2 dl sokeria
2 ½  dl kermaa
suolaa
valkopippuria

Sekoita kattilassa keskenään sinappijauhe ja sokeri. Lisää kerma joukkoon jatkuvasti vatkaten. Kuumenna keitos kiehuvaksi. Ota pois liedeltä heti, kun ensimmäiset kiehumakuplat nousevat pintaan. Lisää suola ja pippuri.

Jäähdytä sinappi. Sekoita sitä muutaman kerran jäähtymisen aikana. Purkita sinappi ja säilytä kylmässä.

Tämä, jos mikä, on kinkkusinappia! Makeaa, sakeaa ja voimakasta. Ja helppotekoistakin.

Laitoin meille viime sunnuntaina jouluvalot parvekkeelle. Kävi taas niin, että ostimme uuden valosarjan ja tietysti erisävyisenä kuin edellisvuotisen. Sekavaa vaikutelmaa yritin hälventää kieputtamalla molemmat valonauhat peikonpähkinän oksiin, jotka taas kiinnitin teipilla parvekkeen kaiteeseen. Tuovat valoa joka tapauksessa tähän pimeääkin pimeämpään joulukuuhun. Tänään tosin on aurinkokin näyttäytynyt, mutta vain ajoittain.

Meillä on tänään opiskeluissa viimeinen iltakurssi ennen joulua, tai niin ainakin luulen. Sain tänään valmiiksi vuoden viimeisen kotitehtävän, joten olo on helpottunut. Voisi vaikka ottaa pienen joululomasen nyt!

Aika rivakasti pitäisi aloittaa jo seuraavan harjoitussivuston valmisteleminen, sillä helmikuun puoliväli lähenee yllättävän nopeasti. Portfolion kasaamisesta saammekin tänään lisätietoa. Tässä nyt linkki Rouvan ensimmäiseen valmiiseen sivustoon, jos haluatte käydä kurkistamassa: http://www.kaarinankauneuskeskus.fi

Ajatukset vaan pyörivät jotenkin bittimaailmoissa ja siinä, että onko minusta elättämään itseni noissa hommissa? Työskentely on hirvittävän hidasta, ja aika monesti deletoin kaiken tekemäni aloittaakseni uudelleen.

Syksy ei ollut mikään menestystarina oppimisen kannalta, vaan pikemminkin päinvastoin. Olen niin monta kertaa tuntenut itseni läpikotaisin TYHMÄKSI, ettei ole mitään määrää. Ehkä siksikin pitäisi yrittää irrottautua muutamaksi viikoksi näistä nettitouhuista?

Vaikka kaikkein omituisinta on se, että tästä blogikirjoittelusta pidän kuin hullu siitä kuuluisasta puurosta. Siinäpä ongelman ydin: voisiko tämän touhun muuttaa jollakin tavalla työksi ja toimeentulolähteeksi? Kaikki ajatukset ovat tervetulleita?

Tänään olisi pitänyt "kunnon jouluperheessä" aloittaa päivä Lussekatt-pullaa mutustellen. Siis tuollaista sahramilla kellertäväksi värjääntyneestä pullataikinasta valmistettua pullakuviota. No, eipä ainakaan meillä ole. Rouvan mielestä sahrami ei edes anna mitään erityistä makua pullaan, eikä kellertävä pullakaan nyt ihan hillittömästi houkuta.

Lucian päivä on kuitenkin mielenkiitoinen. Luciahan tuo valoa talven pimeyteen. Lucian nimi viittaa latinan sanaa "lux" eli valo, ja niinpä Lucia onkin suomennettuna Valotar.

Juliaanisessa kalenterissa talvipäivän seisaus osui keskiajalla Lucian päiväksi, ja myös tämän vuoksi päivää vietetään valon juhlana. Joulukuun 13. päivän vastaista yötä on pidetty vuoden pisimpänä yönä, johon valkoiseen asuun pukeutunut ja kynttiläkruunua kantava Lucia-neito on tuonut valoa.

Lucia-neidon historia on puistattava. Tässä tarina Helsingin kaupunginmuseon sivustolta:

"Lucia oli legendan mukaan ylhäissyntyinen neito, jonka äiti oli vakavasti sairas. Tämä parani kuitenkin käytyään Pyhän Agathan haudalla Cataniassa.

Tästä kiitokseksi Lucia lupasi pysyä neitsyenä koko ikänsä. Hänen sulhasensa kuitenkin suuttui tästä ja ilmiantoi Lucian kristittynä viranomaisille. Lucia joutui oikeuden eteen ja tuomari määräsi kuulustelun jälkeen Lucian vietäväksi bordelliin. Tämä epäonnistui, vaikka tehtävässä oli 1000 miestä, vetohärkiä ja noitia.

Tämän jälkeen Lucian päälle kaadettiin pikeä ja öljyä ja hänet sytytettiin tuleen, mutta Lucia säilyi vahingoittumattomana. Lopulta hänet surmattiin miekalla.

Toisen tarinan mukaan pakanallinen kosija oli ihastunut Luciaan tämän kauniiden silmien takia. Lucia repi silmät päästään ja lähetti ne vadilla kosijalle. Neitsyt Maria antoi Lucialle uudet silmät. Tämän tarinan takia Lucia kuvataan usein kantaen vatia, jolla on silmäpari."

Ja tuon jälkimmäisen tarinan vuoksi Lucia on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys.

Lucian kohtalosta saisi varmasti melkoisen karmean elokuvan, ja oletettavasti tarina on toiminutkin aikoinaan samaan tapaan. Melko verisiä nämä pyhimysten merkkipäivät tuppaavat olemaan, kuten juhannuskin, Johannes Kastajan syntymäpäivä. Johannes Kastajan kohtalonahan oli myös tulla mestatuksi. Hänen verisen päänsä sai Salome palkkioksi tanssiesityksestään. Trallalalllaaa...

Vaan meilläpä on tänään vuorossa Strömsö-kokki Michael Björklundin hernekeitto. Siitä lisää tuonnempana!

Ihana Pierce Brosnan ja BMW - mitä tapahtui Aston Martinille? Kävikö sille, kuten "veljelleen" Dry: shaken, not stirred?

J&J-kumppanukset tulivat meille aivan yllätyksenä, koska emme olleet osanneet varautua James Bond-leffaan ja juustokohokkaankin osalta pohdin muuta vaihtoehtoa juuston kannikoiden tuhoamiseksi. Onneksi Rouva Pirkanmaalta mainitsi taannoin tehneensä vierastarjottavaksi souffleeta, josta ruokalaji palasi aktiivimuistiin. Tulikin sitten meille oikein mukava lauantaiehtoo Jussin ja juuston seurassa!

JUUSTOKOHOKAS

50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
n. 4 dl raastettua juustoa (mustaleima-emmental, parmesan yms voimakkaat juustot sopivat parhaiten)
5 kpl kananmunia keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
1 tl suolaa
raastettua muskottipähkinää
valkopippuria myllystä

vuoan voiteluun ja jauhotukseen: voita ja vehnäjauhoja

Ota kananmunat lämpenemään huoneenlämpöön jo hyvissä ajoin ennen kohokkaan valmistusta. Aloita kohokaspohjasta: sulata paksupohjaisessa kattilassa voi. Lisää jauhot ja sekoita. Paahda jauhoja hetki. Lisää maito kahdessa erässä, sekoita voimakkaasti. Hauduta sakeaa valkokastiketta noin kymmenen minuuttia jatkuvasti sekoittaen. Annan jäähtyä hetkinen.

Voitele ja jauhota korkealaitainen vuoka tällä välin. Ja raasta juustot, ellet jo ole tehnyt niin (tai käytä valmisraastetta). Laita uuni lämpenemään 200 C.

Lisää keltuaiset yksi kerrallaan kohokaspohjaan. Lisää raastetut juustot ja sekoita huolellisesti. Mausta.

Vaahdota valkuaiset, lisää vaahtoon rippunen suolaa (kovettaa vaahtoa). Lisää noin kolmannes valkuaisvaahdosta kohokaspohjaan. Sekoita voimakkaasti. Lisää loppu valkuaisvaahto, ja sekoita nyt helläkätisemmin. Silti kohokkaaseen ei saada jäädä seikkailevia valkuaishattaroita!

Kaada kohokasmassa voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

Nosta vuoka uuniin. Kohokas on parasta kypsentää uunin alatasolla. Kypsennä noin 30 minuuttia.

Ja voilà: Souffle au fromage! Lisäkkeeksi sopii raikas salaatti ja kyytipojaksi lasi viileää valkoviiniä. Sitten vaan James Bondin pariin...

Kohokasta ei siis kannata nyreksiä sen vaikeatekoisuuden vuoksi. Muutama huolellinen ajatus ja homma hoituu. Ja jos kohokas nyt jostakin syystä ei kohoaisi, on maku verraton ja ruokalaji nimeltään uunimunakas.

Nyt Gloria-kynttilänjalka on saanut punaiset kynttilät. Taustalla näkyy minikokoinen kuusi, jonka koristelin chenille-palloilla. Ja pimeää on...

Eilen teimme jälleen Herran kanssa täyden työpäivän, vaikka Herralla piti olla e-päivä. Kumpaakaan ei houkuttanut ajatus lämpimästä ateriasta, joten päädyin leipomaan meille iltapalaksi Lohicoulibiacin tai Kulebjakan. Nythän on hyvälaatuista merilohta ollut runsaasti tarjolla ja vieläpä edullisesti, mikä kyllä jaksaa Rouvaa ihmetyttää. Lohen tuotantokustannukset ovat varmaan mitättömät.

Tätä piirakkaa varten googlailin (anteeksi, Google erisnimesi väärinkäytös, mutta se on niin toimiva) valmistusohjeita ja päädyin Glorian Ruoka&Viini -lehden versioon. Yksi syy valintaan oli jääkaapissamme pidempään oleillut hummerifondi-pullo, jota käytettiin ohjeessa riisin keitinliemessä. Kieltämättä se antoi mukavaa makua täytteen riisille.

Lohen suolasin itse ja todellisella pikamenetelmällä: samalla, kun keitin riisiä ja kananmunia, leikkasinlohifileen noin senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Nostelin ne lautaselle, jolle olin sirotellut puolet suolasta. Viipaleiden päälle sitten ripottelin loput ja annoin lohen suolautua sen aikaa, että riisi ja munat jäähtyivät ja pakastetaikina suli kaulintakelpoiseksi. Sitten vaan itse hommaa:

LOHICOULIBIAC

500 g valmista voitaikinaa (mielellään iso taikinalevyä)

Täyte:
2 dl pitkäjyväistä riisiä
4 dl vettä
2 rkl hummerifondia
3-4 kovaksi keitettyä munaa
1 nippu tuoretta tilliä
500 g lohta
1 rkl merisuolaa
Voiteluun:
1 kananmuna

Esikäsittele lohi: viipaloi huuhdeltu lohifileen pala ja suolaa viipaleet kevyesti. Anna vetäytyä.

Mittaa vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää riisit ja hummerifondi, keitä noin 15 minuuttia. Älä huuhtele riisiä, vaan valuta huolella ja jäähdytä.

Keitä kananmunat koviksi (n. 10 minuuttia) ja jäähdytä. Viipaloi munat ja jätä odottamaan.

Hienonna tilli.

Kauli sulanut taikinalevy suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä puolet riisistä taikinalevyn toiseen reunaan. Aseta päälle hienonnettua tilliä, munaviipaleita ja lohipaloja ja. Toista kerrokset. Nosta taikina täytteen päälle. Ummista huolellisesti. Nosta piirakka pellille, voitele munalla ja pistele haarukalla niin, että haarukan piikit lävistävät myös pohjataikinan. Näin piirakasta tulee tasamuotoinen.

Kypsennä lohipiirakkaa 200 asteen lämmössä noin 40 minuuttia. Tarjoa haaleana, esimerkiksi viileän valkoviinin kera. Meillä oli Cono Sur  Chardonnay. Venäläiseen tapaan piirakan kyytipoikana tarjottaisiin sulatettua voita ja tilliä, mutta siihen en sentään ryhtynyt.

Valmis piirakka. Tuli aika runsas annos...

Eilinen räntämyrsky oli laadultaan hurjin meidän täällä kokemista. Tuntui ajoittain, että koko talo lähtee lentoon. Illalla maa  oli lumisohjosta valkoisena, mutta tänään kaikki on jo hävinnyt. Tällaisina päivinä ymmärrän niitä suomalaisia, jotka muuttavat rospuutoksi etelään.

Jouluaattoon on tasan kaksi viikkoa aikaa. Eipä paljon aiheuta ahdistusta tuo! Tällä viikolla saimme taas joulusuunnitelmastamme muutaman kohdan hoidetuksi. Ensi viikolla on vuorossa joulupostin hoitaminen ja Herran pikkujoulut. Olen saanut nauttia livemusiikista, kun Herra on ahkerasti harjoitellut pikkujoulun lauluesitystään. Hyvin se jo sujuukin! Jopa niin hyvin, että hän keksii lauluun omia sanoitusversioitaan, joista kaikki eivät kyllä sovi tälle foorumille (="perheblogi")!

Rouvallakin alkavat pahimmat opiskelukiireet talttua. Eilen sain julkistettua ihkaensimmäiset nettisivustoni, mutta olen asiasta vielä niin ihmeissäni, etten tohdi linkkiä laittaa näkyviin. Uusia sivustoja alan viritellä vielä ennen joulua, mutta vain leiska-asteelle. Tuleepa samalla suoritettua yksi kotitehtäväkin (toivottavasti). Ensi viikolla saamme opastusta portfolion kokoamiseen. Se kuulostaa jo uhkaavasti näyttötutkintoon valmistautumiselta. Hrrrrr....

Syksy on mennä pätkähtänyt lopulta aikan nopeastikin. Ollenkaan niin paljon en ole saanut aikaiseksi, kuin mitä kuvittelin. Jonkinlaiseen henkiseen itku-potku-raivariin kului valitettavan monta viikkoa, joiden aikana mistää laatuelämästä ei voinut puhua. Paskassa rämpimistä, suoraan sanottuna.

Edes lukeminen ei ole sujunut: ehdin aloittaa Bo Carpelanin "Lehtiä syksyn arkistosta" ja Kari Hotakaisen "Jumalan sanan", mutta molemmat jäivät kesken jo alkusivuilla. Arja Saijonmaan muistelmille taitaa käydä samoin. Aika on kulunut lähinnä Ilta-Sanomien ja Anna-lehden parissa. Television tuijottelu on myös kuulunut syksyn aktiivisimpiin harrastuksiin. Ehkä olen tyhmistynyt ja passivoitunut juuri noista syistä.

Lisäksi minua on kisannut tänä syksynä elämän rajallisuuden tiedostaminen. Ihan vakavissani pohdin, että pitäisikö meille hankkia joulukuusi VAIN siksi, että ehtisin edes kerran elämässäni sen koristella. Minulla kun ei omassa kodissani tai meidän yhteisessä kodissamme ole koskaan ollut joulukuusta. Sovimme kuitenkin Herran kanssa, että ei nyt hommata sitä kuusta.

Onkohan tämä kaikki oireilu nyt ihan aidosti keski-iän kriisiä?

Tiistain maisema: Kuusistonsalmi jäässä.

Nyt on talvista Varsinais-Suomessakin! Tiistaina Kuusistonsalmi sai kevyen jääpeitteen, joka sitten eilen tuulenpuuskassa lähti liikkeelle ja suli pääosin. Hetken jo katselimme vastarannalla uiskentelevia joutsenia sillä silmällä, että sinneköhän jäätyvät, mutta huoli oli turha.

Huomiseksi on luvassa kovaa tuulta ja lunta jopa seitsemän senttimetriä. Onneksi voimme vain käpertyä kotisohvalle, kun ei ole mitään erityisiä suunnitelmia viikonlopuksi.

Viikko on hurahtanut todella joutuisasti. Osittain se johtuu itsenäisyyyspäivän aiheuttamasta vapaasta tiistaista, mutta myös siitä, että olemme Herran kanssa paiskineet töitä. Aika karkaa käsistä, kun istuu näitä netti- ja kuvankäsittelyjommia tekemässä. Eilen sentään kävin kampaajalla, ja se retki olikin antoisa: sain uuden lihapullaohjeen.

Kastikkeen voi ihan hyvin suurustaa, jolloin siitä tulee kauniimpaa. Maku on kohdallaan tässä suurustamattomassakin.

PEKONISET LIHAPYÖRYKÄT KERMAKASTIKKEESSA

170 g pekonia
1 kpl sipuli
1 kpl valkosipulin kynsi
500 g naudan paistijauhelihaa
1 dl kermaa
2 kpl kananmunia
n. 0,5 tl suolaa
n. 0,5 tl mustapippurirouhetta

kastike:
1 rkl tomaattipyrettä
1-2 rkl Dijon-sinappia
4 dl kermaa
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
1-2 rkl vasikkafondia
1 tl Worcestershire-kastiketta

Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Laita pekonit kylmälle paistinpannulle ja aloita kuumentaminen. Kun pekonit alkavat olla ruskistuneita, lisää pannulle sipulisilput. Kääntele ja paista, kunnes sipulisilput ovat läpikuultavia. Jätä pannulle pekonin ja sipulin makuinen rasva. Jäähdytä varsinainen pekoniseos.

Ihanasti tirisevät pekonit ja kuullottuneet sipulit. Pannu on muuten ihkauusi Hackmannin Rotisser. Löysimme sen kakkoslaatuisena Iittala-outletistä viime viikonloppuna. Vaikuttaa kerrassaan hyvältä pannulta.
 

Sekoita jäähtyneeseen pekoni-sipuliseokseen jauheliha, kerma ja kananmunat sekä mausteet. Laita uuni kuumenemaan 200 C ja anna lihapullamassan vetäytyä uunin lämpenemisen ajan. Voitele uunivuoka ruokaöljyllä ja pyörittele öljytyillä käsillä taikinasta parikymmentä lihapullaa. Lado ne uunivuokaan.

Kypsennä lihapullia uunissa noin 15 minuuttia. Valmista sillä välin kastike: paahda pekonin rasvassa tomaattipyrettä ja sinappia hetken ajan. Lisää muut mausteet. Lisää pannulle kerma ja kiehauta, sekoita huolellisesti. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes kerma hieman sakenee. Lisää fondi. Tarkista maku.

Nyt voit valita valmistuksen loppuosan: joko nostat pyörykät uunivuoasta kastikkeeseen tai kaadat kastikkeen uunivuokaan. Minä tein jälkimmäisen, joka ei tehnyt kastikkeen rakenteelle hyvää (kuvassakin näkyy, että se on leikannut). Makuun tällä ei ole vaikutusta.

Tarjoa lisäkkeenä muhennettua perunaa, maustekurkkua ja sokeroituja puolukoita.

Vallan hyviä olivat, mutta Herra sanoi näitä syödessään "Kyllä sun omalla ohjeella valmistamasi ovat parempia." No, se ohje onkin rankoissa kenttäolosuhteissa testattu!